Olemme palveluksessanne kun tarvitsette mainostoimistopalveluja. Suunnittelemme ja tuotamme laadukkaasti kaiken, siis ihan kaiken mitä yritys markkinointi- ja perusviestinnässään tarvitsee. Tarvittaessa alkaen yritysilmeestä, ihan upouudesta tai vanhan virkistämisestä. Olkoon tarpeenne sitten käyntikortti, uusi tuotekatalogi tai lehti-ilmoittelukampanja, kartoitamme kanssanne järkevimmän toteutustavan siten että tuote palvelee mahdollisimman tehokkaasti käyttötarkoituksessaan. Ja nimenomaan kustannustehokkaasti.

Eli me teemme sitä mitä muutkin mutta laskutuksemme perustuu työhön käytettyyn aikaan. Ei siis suuriin visioihin tai katteisiin alihankintahinnoissa, vaan tehtyyn työhön. Kilpailutamme myös alihankkijat puolestanne työkohtaisesti.

Taipaleemme varrelle mahtuu tuhansia ilmoitussuunnitteluja sadoille eri asiakkaille, vuosikertomuksia listatuille yrityksille, lukemattomia yritys- ja tuote-esitteitä sekä pakkausdesign suunnitteluja, yritysilmeiden luonteja sekä mittava määrä muuta graafista materiaalia.

Ota yhteyttä huomaat meidät tehokkaiksi, siis myös kustannustehokkaiksi.